Leijonien maalivahtikriisi uhkaa olympiamenestystä – "Ilman kuumaa veskaria Milano muuttuu painajaiseksi"

Suomen jääkiekkomaajoukkueen menestys arvoturnauksissa on rakentunut vuosikymmenten ajan yhdelle kivijalalle ylitse muiden: loistavalle maalivahtipelille. Kun hyökkäyspään supertähtiä ei ole koskaan ollut Kanada- tai USA-tasoa, Leijonat on aina pelastettu tiiviillä puolustuksella ja kuumalla veskarilla. Kippari selässä on voitettu MM-kultaa, olympiapronssia ja kaikenlaista siltä väliltä.

Helmikuussa 2026 Milano-Cortinassa tilanne on kuitenkin historiallisen synkkä. Käsillä on ehkä kaikkien aikojen suomalainen jääkiekkosukupolvi – Barkov, Aho, Rantanen, Dallasiin siirtynyt Miro Heiskanen, Laine, Hintz… lista on loputon. Silti Kanada ja Yhdysvallat ovat taas omilla planeetoillaan. Kanada voisi tosiaan koota kaksi olympiakultaa voittavaa joukkuetta ja peluuttaa ne keskenään finaalissa.

Eli resepti on sama kuin aina: pelitapa, joukkuepeli, uhrautuvaisuus – ja ennen kaikkea maalivahti, joka nollaa vastustajan megatähdet. Jos sitä ei löydy, koko korttitalo romahtaa.

NHL:stä ei löydy yhtään kuumaa suomalaista

Kaksi kuukautta ennen olympialaisia tilanne NHL-suomalaistorjujien osalta on karu: yhtään kuumaa maalivahtia ei ole. Ei yhtään.

Juuse Saros – Leijonien selkeä ykkösvahti ja vielä kolme vuotta sitten koko NHL:n eliittiä – on pudonnut torjuntaprosentilla 0,890 ja päästettyjen maalien keskiarvolla 3,00 jo toista kautta putkeen. Nashville on sekaisin kuin yleinen sauna lauantai-iltana: surkea valmennus, huono puolustuspelirakenne ja yleinen kaaos. Saros ei ole yhtäkkiä unohtanut miten torjutaan, mutta yksin hän ei voi pelastaa joukkuetta, joka roiskii kiekkoja omaan maaliin kuin tahallaan.

Viime kauden 4 Nations Face-Off -turnauksessa nähtiin jo, mitä tapahtuu kun Leijonat on yhtä huonosti valmennettu kuin Nashville: Saros jäi vaille mahdollisuuksia.

Entä kakkos- ja kolmosvaihtoehdot?

• Kevin Lankinen – Vancouverin katastrofaalisen alkukauden uhri.

• Ukko-Pekka Luukkonen – Buffalon ikuisen jälleenrakennuksen keskellä.

• Muut (Korpisalo, Annunen, Husso, Meriläinen) eivät ole edes lähellä olympiatasoa juuri nyt.

Yhtään suomalaista ei löydy NHL:stä torjuntaprosentilla yli 0,900. Edellinen kerta, kun yksikään suomalaisveskari ei yltänyt 90 prosenttiin koko kaudella, oli 1999–2000 – ja silloin liigassa oli vain yksi suomalainen (Jani Hurme).

Valoa tunnelin päässä?

Viime viikot antavat pientä toivoa. Saros on voittanut kuudesta viime ottelusta viisi ja päästänyt niissä yhteensä vain kymmenen maalia. Toki vastustajat ovat olleet enimmäkseen kellarikerroksen joukkueita (paitsi Colorado), mutta suunta on ainakin oikea.

Pennasen Leijonat muutenkin sekaisin

Maalivahtiongelma ei tule yksin. Antti Pennasen aikakaudella maajoukkueen pakka on ollut levällään tavalla, jota ei ole nähty Lauri Marjamäen jälkeisinä vuosina. Valmennus, viestintä, pelaajavalinnat – kaikki on vaikuttanut poukkoilevalta. Jos vielä maalivahtipelistä ei tule sitä tuttua muuria, Milano-Cortinasta voi tulla todella ruma kokemus.

Yhteenveto

Ilman kuumaa maalivahtia Leijonat ei voi voittaa olympialaisia – ei edes mitaleja. Juuse Saros on ainoa, jolla on potentiaalia nousta turnauksen tähdeksi, mutta siihen vaaditaan, että Nashville saa pian rivinsä suoriksi ja Saros itse löytää huippuvireensä pysyvästi.

Toivo elää, mutta se on todella ohutta. Jos Saros ei ole helmikuussa 2026 aivan liekeissä, Leijonien olympiaunelmat kuolevat jo alkulohkoon.

Toivotaan, että Hämeenlinnan ihme löytää vielä sen viimeisen vaihteen. Muuten Milano muuttuu katastrofiksi.